J. R. R. Tolkien on kenties yksi vaikutusvaltaisimmista 20. vuosisadan fantasiakirjailijoista. Hänen teoksensa Taru Sormusten Herrasta (sekä sitä edeltänyt Hobitti, eli sinne ja takaisin ja varsinainen opus magnum Silmarillion) on herättänyt suuria tunteita ja innoittanut lukemattomia ihmisiä kuvittelemaan (ja joskus myös kuvittamaan sanalla tai kuvalla) maailmaa, missä elämä on yksinkertaisempaa ja viattomampaa ja Hyvän ja Pahan voimat käsin kosketeltavia puhumattakaan massiivista elokuvista, jotka ohjaaja Peter Jackson sai luotua herättäen Tolkien-kiinnostuksen jälleen uuden sukupolven keskuudessa. On siis kenties sopivaa, että aloitan tämän vaatimattoman yritykseni käsitellä eri fiktiivisten maailmojen ja hahmojen teemoja, ideoita ja symboleita juuri Sormusten Herran maailmalla, joka on tullut hyvin rakkaaksi ja tutuksi minulle.

Keski-Maa, Tolkienin fantastinen vaihtoehtoishistoriamaailma meidän historiallemme (Tolkien halusi luoda uuden mytologian Englannille, jonka alkuperäinen mytologia oli tuhoutunut normannien hyökätessä 1000-luvulla), on Tarussa Sormusten Herrasta uhattu: Musta Ruhtinas Sauron himoaa takaisin Sormusten Sormusta, jolla hän voisi peittää maailman pimeyteen ja hallita kaikkea elävää (ja päätellen haudanhaamuista ja sormusaaveista, Sauronin epäkuolleista orjista, myös kuollutta). Joukko Vapaiden Kansojen (haltiat, kääpiöt, ihmiset ja hobitit) edustajia lähtee viemään tuota kauheaa taikaesinettä Mordorin pimeyden valtakuntaan Tuomiovuoren tulivuorelle, missä palava ikuinen tuli voi tuhota Sormuksen ja pysäyttää Sauronin ylivallan. Vastaavaa konseptia on usein käytetty muuallakin kirjallisuudessa ja varioitu monessa muodossa (eikä Tolkien suoranaisesti sitä itsekään suoraan keksinyt - tavallaan Kalevalan Sammon ryöstökin muistuttaa tätä matkaa). Mutta se mikä tekee Sormuksen tarinasta kiinnostavan on sen pitkä historia sekä se, että Sormuksen - Sauronin luomuksen - lähtökohdat eivät ole pahasta kotoisin, ainakaan täysin perinteisessä ajattelussa. Samalla se kuvastaa kiinnostavaa näkökohtaa klassisiin elementteihin, joita muinaiset kreikkalaiset käyttivät.

Suuret haltiasepät, gwaith-i-mirdain, tavoittelivat Auringon Toisella Ajalla maanpäällistä paratiisia kaikille haltioille ja pyrkivät estämään ajan nakerruksen, joka uhkasi heidän kaikkia saavutuksiaan ja töitään Kuolevaisilla Mailla. Naamioituneen Sauronin opastamana ja houkuttelemana he alkoivat takoa Mahtisormuksia, joilla he pystyisivät säilyttämään suuren kauneuden, viisauden ja loiston, minkä haltiat olivat Keski-Maassa saavuttaneet. He takoivat monia sormuksia ennen kuin Musta Ruhtinas salassa takoi Yhden Sormuksen hallitsemaan kaikkia muita sormuksia ja niiden kautta tehtyjä töitä - mukaan lukien kolme sormusta, jotka takoi itse Celebrimbor, haltioiden suurin seppä ja taituri Toisella Ajalla.

Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon.

Celebrimborin takomat sormukset eroavat muista sormuksista siinä, ettei Sauronilla ollut mitään osaa niiden teossa. Ne olivat myös hienoimmat ja kauneimmat kaikista sormuksista sekä voimiltaan suurimmat, lukuun ottamatta Sauronin omaa Sormusta.

Kaikista sormuksista vain nämä sormukset on nimetty Aristoteleeltä tuttujen klassisten elementtien mukaan: tuli, ilma ja vesi - mutta missä on maan elementti?

Kirjeissään J. R. R. Tolkien on kuvannut, kuinka Sauronin oppimestari Melkor - Morgoth, maailman musta vihollinen - kulutti paljon synnynnäistä mahtiaan ja olemustaan levittämällä sitä Ardan (maailman) piiriin voidakseen paremmin hallita ja manipuloida sitä. Tämä teko vähensi Melkoria itsessään (aivan samalla lailla kuin Sauronin hengen vuodattaminen Sormukseen vähensi Sauronia), mutta turmeli myös Ardan omaa olemusta Melkorin pahansuovalla voimalla.

On varsin hyvä huomioida, että puhumme koko maailmasta, emme vain maasta elementtinä. Mutta on silti hämmentävää, miten usein maa klassisena elementtinä jää unohduksiin Tolkienin kirjoituksissa. Varsin usein maata myös kuvataan synkkänä paikkana, tai oikeammin sen sisällä olevia alueita: Khazad-dûmin kääpiövaltakunta muuttuu pimeyden ja uhan tyyssijaksi Moriaksi; haudanhaamut piilottelevat hautakumpujen sisällä auringonvalolta suojassa; Klonkku ja lukemattomat örkit piileksivät Sumuvuorten vuoristoissa; ja Mordorin maata rajaavat vuoret ovat täynnä uhkia, väsymystä ja hirviöitä, jotka piileksivät luolastoissa (mm. jättiläishämähäkki Lukitari). Caradhrasin vuorella tuntuu olevan oma, julma henkensä, joka ei siedä Sormuksen Saattueen pyrkimystä ylittää se matkalla kohti Tuomiovuorta. Ei tietenkään sovi unohtaa, että myös muilla elementeillä on omat kauhunsa (balrog-demoni tulelle, Morian porttien jättiläismustekalamainen valvoja vedelle ja sormusaaveiden siivekkäät pedot ilmalle), mutta eritoten maan elementti tuntuu tuottavan näitä hirmuja (örkit, peikot - jotka kirjaimellisesti tulevat maaksi [kiveksi] auringonvalon heitä koskettaessa - ja lukemattomat muut Pimeyden orjat).

Kolmessa haltiasormuksessa tuntuu korostuvan niihin liitettyjen elementtien posiitiviset puolet ja symboliikka; erityisesti Naryalla, Gandalf-velhon kantamalla Tulen sormuksella, on voima herättää toivo uudelleen ja valaa uskon, toivon ja rohkeuden tulta sydämen tulisijaan. Kenties "Morgoth-aines" on vahvimmillaan juuri maassa, koska haltiat eivät sitä tuntuneet arvostavan juurikaan. On omalaatuista, että Silmarilit, Feänor Suuren tekemät loisteliaat maagiset jalokivet, päätyivät myös loppujen lopuksi ilmaan, tuleen ja mereen, vaan eivät maahan: yksi kiertää avaruuden kaukaisia ratoja Eärendil Merenkävijän mukana [ilma]; toinen singottiin tuhoutuneen Beleriandin meriin sen kantajalleen aiheuttaman tuskan vuoksi [vesi]; ja viimeinen eli kolmas päätyi maan povessa ikuisesti palavaan tuleen kun sen kantaja ei kestänyt jalokiven aiheuttamaa tuskaa eikä voinut siitä myöskään erota, joten loikkasi yhdessä aarteensa kanssa liekkeihin [tuli].

Onko siis niin, että haltioille maa kuvastaa turmelusta ja pahuutta? Hyvin mahdollista. Ei tule unohtaa sitäkään, että haltioille valtavien valtakuntien ja imperiumien rakentaminen ei tuntunut olevan koskaan niin suuri houkutus kuin ihmisille. Suurinkin Keski-Maan haltiavaltakunta hävisi laajuudessaan ihmisten valtakunnille, jos kohta haltioiden loisto ja kunnia ylittivät kenties jopa Númenorin tarunhohtoisuuden. Haltiat ovat enemmän hengen kuin materian asioista välittäviä (ja aina kun asia on ollut toisin, seuraukset ovat olleet tuhoisia: Silmarilien himo ajoi kaikki Beleriandin suuret haltiavaltakunnat tuhoon ja sai haltian kääntymään haltiaa vastaan jo Kuolemattomilla Mailla; ja Sormusten taonta johti Sauronin vallan kasvuun).

Yksi Mustalle Ruhtinaalle valtaistuimellaan maassa Mordorin, joka varjojen saartama on.

Kuten sanottu, Musta Ruhtinas Sauron takoi Suursormuksen hallitakseen kaikkia muita sormuksia ja niiden voimalla tehtyjä asioita. Sauron, ylhäistä enkelimäistä sukua (maiar) oleva olento, oli itse alun perin kreikkalaisjumala-tyylisen vala (valaria voisi pitää kaikuna Zeuksen, Minervan ja Thorin kaltaisista pakanajumalista, siinä missä maiar ovat puolijumalia ja enkeleitä heidän palveluksessaan) Aulë Sepän palvelija, joten yhteys maan elementtiin oli jo voimakas. Myöhemmin hän kääntyi Melkorin palvelukseen jo ennen maailmaan astumistaan.

Suursormus oli koruton kultasormus. Kolme haltiasormusta (ja oletettavasti kääpiöille ja ihmisille luovutetut vähäisemmät Seitsemän ja Yhdeksän sormusta myös) oli jalokivillä koristeltu ja usein taidokkaasti suunniteltu. Sauronin Valtasormus oli vailla merkintöjä tai koristeita (ellei sitä lämmittänyt riittävästi, jolloin Sauronin lausuma Sormus-loitsu ilmestyi esiin haltiakirjoituksella).

On hyvä muistaa, että kaikista jalometalleista juuri kulta on aiheuttanut historiallisesti eniten tuskaa ja pahaa. Ihmiset ovat janonneet sitä sen kiillon ja kauneuden takia läpi vuosituhansien. Amerikan mantereen verinen eurooppalaisvalloitus oli kullanhimon yllyttämä. En usko Tolkienin tätä viittausta hakeneen, mutta ei se ainakaan Sormuksen pahansuopuutta vähennä kun ajattelee, miten vahvasti kulta vaikuttaa jo itsessäänkin ahneeseen mieleen.

Olen sitä mieltä, että Sormusten Sormus kuvaa pääasiallisesti Sauronin halua hallita ja kontrolloida KAIKKEA. Ei vain Mordoria, ei vain haltioita, ei vain Keski-Maata, vaan kaikkea lähtien pienimmästä kylästä suurimpaan kuningaskuntaan ja elämään ja kuolemaan. Mutta toisaalta se kuvastaa myös maan elementtiä ja sitä kammottavaa materianjanoa, mikä ajaa ihmiset ahneuksissaan yhä uudelleen ja uudelleen rikoksiin ja hirmutekoihin. Kulta maan turmelevan vaikutuksen symbolina on äärimmäisen tehokas. Sauronia voisi pitää hyvin klassisena paholaishahmona: hän tulee hyviin aikeisiin ja kauniiseen muotoon naamioituneena ja askel askeleelta johdattaa varomattomat kadotukseen. Siten kulta sopii tälle kauhealle viettelijälle oikein hyvin. Pyysihän tohtori Faustkin paholaiselta suuria rikkauksia ja tietoa vastineeksi ikuisesta sielustaan ja hän sai mitä pyysi, mutta koki lopulta kauhean kohtalon. Juuri näillä lupauksilla Sauron turmeli ihmiskuninkaat, jotka olivat ottaneet vastaan Yhdeksän sormusta ja jotka riutuivat sormusaaveiksi, kauheiksi varjosotureiksi Mustan Ruhtinaan orjuudessa.

On kiinnostavaa että Melkor/Morgoth kuvasti myös maan elementtiä, kenties jopa selvemmin kuin Sauron: hän rakennutti Thangorodrimin linnakkeensa valtavan vuoren sisään ja hänen valtakuntansa Angband oli luolien, vuorien ja syövereiden luvattu maa. Kaiken lisäksi tämä langennut jumala takoi itselleen rautakruunun, johon hän upotti varastamansa Silmarilit. Kolme "puhdasta" elementtiä olivat alisteisessa asemassa maalle, jota Morgoth ylpeillen hallitsi (tosin lopulta hän itse joutui "oman" elementtinsä vangitsemaksi, kun valar vangitsivat hänet ja kahlitsivat hänet hänen omasta kruunustaan tehdyllä rautakahleella). Jos kulta on viettelevä maa, niin rauta on väkivaltainen ja tuhoisa maa, jota käytetään aseiden valmistukseen, tappamiseen ja orjuuttamiseen.

Hiljainen planeetta

Tolkien ei ole missään nimessä ainut, joka kuvaa maata tällä lailla (joskaan hän ei tee siitä isoa numeroa ja jättää elementtipohdiskelut sikseen keskittyen pahan ja hyvän ristiriitaan). C. S. Lewisin Hiljainen planeetta kertoo, että Maa planeettana on muiden planeettojen yhteydestä poista, "hiljainen", koska sen ylienkeli Lucifer on kapinoinut Jumalaa vastaan. Samoin Babylon 5 -science fiction -maailmaan sijoittuvat Babylon 5: Lost Tales -jaksot esittävät kiinnostavan näkökulman demoneihin osassa Voices in the Dark: Jumala on kironnut kapinalliset enkelit niin, etteivät nämä voi poistua Maasta, vaan ovat sen vankeja, odottaen kauhulla päivää, kun aurinko sammuu tuhoten ennen sitä aurinkokunnan valtavassa valon aallossa (Tuomiopäivä, kuten eversti Elizabeth Lochley viittaa). Jumala on leikannut demoneilta siivet ja ihmiset tulevat näin ohittamaan heidät avaruusaluksineen. Maapallo itsessään kuvataan siis joko kapinallisten maana (Helvettinä) tai vankilana (Helvetti edelleen) - mutta ajatus maasta on molemmissa selvänä.

Uusplatonistinen ajatus suuresta Jumalasta ja vähäisemmästä luojajumalasta, demiurgista, on lainattu gnostiseen maailmankatsomukseen, missä materian maailma on paha ja turmeltunut ja mitä hallitsee kauhea tyranni, Vanhan Testamentin Jumala. Vapautus löytyy vain hengen ja valon maailmasta, missä Uuden Testamentin Isä Jumala on. Vaikka gnostilaisuus onkin kristinuskon vastaista erottaessaan Raamatun Jumalan kahdeksi, niin kristillisyydessä on myös synkkä käsitys maasta: Paholainen on tämän maailman ruhtinas, maan herra (ja ei liene sattumaa, että Saruman Valkoinen puhuttelee Jacksonin elokuvassa Sauronia Maan Herrana) ja materian houkutukset ovat Paholaisen aseita, hänen valtansa pönkittäjiä. Jeff Longin Helvetin piirit -sci-fi -kirja jopa kuvaa sitä, kuinka Helvetiksi nimetty valtava luolastoverkosto löytyy maapallolta täynnä pelottavia, uhkaavia ja väkivaltaisia ihmisen sukuisia olentoja (legendojemme paholaiset). Myöskin Buddha hylkäsi materian houkutukset valaistuessaan (ja tämä on yleensä käsitetty mammonan ja muun maallisen kieltämisenä, joka taas on sidoksissa maahan klassisena elementtinä).

Mielikuva maasta saastuneena elementtinä ei siis ole Tolkienin yksinoikeus. Maa joko elementtinä tai paikkana on usein ajateltu turmeltuneeksi, saastuneeksi tai vankilanoloiseksi - jopa Dragonlance (Dungeons & Dragons -roolipelijärjestelmäpohjainen maailma) on muutamaan otteeseen sitä sellaisena käsitellyt (paha jumalatar Takhisis vangitsi kuolleiden sielut kiduttavaan olemassaoloon maailmaan, eikä antanut näiden jatkaa matkaansa sielujen virtaa pitkin tuonpuoleiseen).

Emme voi koskaan saada suoraa vastausta Tolkienilta, suunnitteliko hän maailmansa näin ja onko Sormus todellakin maan elementin kuvastaja missään määrin. Mutta jos näin on, niin Tolkien on jatkanut klassisten maailmankuvien ja uskontojen tapaa kuvata maata asiana, mikä vetää ihmisiä alempien houkutuksien ja vaistojensa puoleen ja kohti turmelusta. Meidän tulisi pyrkiä maallisuuden houkutuksista poispäin, ei syleillä niitä ja antaa niille hallintaa.